Siihen aikaan kun …
Ensimmäiset makkaramuistoni liittyvät lauantaihin – ja tietenkin lauantaimakkaraan. Siihen aikaan – hieman sotien jälkeen – oli kaikesta pulaa ja kaikki oli kortilla. Joskus kuitenkin oli ruokapöydässä muutama siivu lauantaimakkaraa, jota pikku Ristokin sai maistaa. Maukasta olikin tuo harvinainen herkku! Nykyinen B-luokan lauantaimakkara ei tuonaikaista juurikaan muistuta.
Sitä parempien ihmisten kamaa
Joku cityfestari, lasissa tummaa tsekkiläistä, lautasella espanjalaisia tapaksia, lähinnä makkaroita, por supuesto. Muut ryystävät peruspitkää. Makkaraseuralaisena sitä on pidettävä katu-uskottavuutta yllä aina ja kaikkialla, vaikka väkisin, niinhän? Pikkusormi tiiviisti pystyssä, arvonsa tietäen?
Makkara ja perhe
Omissa lapsuuden saunamuistoissani makkara on ollut sellainen foliopussiin työnnetty tai sitten lähellä saunan kattoa telineessä miten kuten pysyvä elintarvike. Suunnilleen samaa tuo on silloin tällöin nykyisinkin.
Salsicciaa Einon kanssa
Lauantai. Sängystä ylös. Vilkaisu jääkaappiin, mutta vain juustossa löytyy. Takaisin sängylle makaamaan. Olo on kuin jääkaapilla. Tyhjä, mutta haiseva. Kenties aikanaan löydän rasian, joka pitää sisällään sinihomejuuston hajun. Ei, eipä enää ole täynnä vatsa, ei pää, ei jääkaappi. Joskus sitä tuntee itsensä kovin vanhaksi ja raihnaiseksi.
Makkaramuistoja
Makkara sävyttää ruokapuolen muistojani jo lapsuudesta lähtien. Heti kun opin itse käymään jääkaapilla, varmaankin kolmivuotiaasta, on makkara istunut käteeni paremmin kuin mikään muu suoraan kaapista syötävä. Niin leivän päällä kuin sellaisenaankin. Makkara on ollut pikaruokailun edelläkävijä jo ennenkuin termiä pikaruoka oli keksittykään. Lapsuuskodissa opitut ruokavalioon liittyvät kansallisperinteet viitoittavat monen elämää varttuneemmallakin iällä.