Makkara sävyttää ruokapuolen muistojani jo lapsuudesta lähtien. Heti kun opin itse käymään jääkaapilla, varmaankin kolmivuotiaasta, on makkara istunut käteeni paremmin kuin mikään muu suoraan kaapista syötävä. Niin leivän päällä kuin sellaisenaankin. Makkara on ollut pikaruokailun edelläkävijä jo ennenkuin termiä pikaruoka oli keksittykään. Lapsuuskodissa opitut ruokavalioon liittyvät kansallisperinteet viitoittavat monen elämää varttuneemmallakin iällä.

Monella Akateemisen Kiuas-Seuran jäsenellä on urheilijatausta. Niin minullakin. Jokaviikkoisilla uimahallireissuilla kaupunkiin, iski nuorelle miehelle paluumatkalla nälkä ja turha oli takapenkiltä käsin inistä mistään mäkkärillä käynnistä; ei minun lapsuudessani vielä sellaisia laitoksia ollut. Pätkä Erikois-Suomi lenkkimakkaraa kouraan ja se siitä nälästä. Samoin kävi usein juoksu- tai hiihtolenkiltä, judo- tai kiekkoharjoituksista ja muista iltamenoista kotiin tultuani; ei kasvava nuori mies malttanut jäädä odottelemaan ruuan valmistumista; jotain saman tien valmista piti saada ja mikäpä sen sopivampi kylmäpala kuin Camping-makkaraa suoraan jääkaapista.

Jossain vaiheessa tuli tavaksi palata riiuu- ja muilta iltareissuilta kotiin nakkikioskin kautta. Monenlaista kuumassa vedessä tuntikausia lillunutta grillimakkaraksi väitettyä jauhokäärylettä tai mustaksi käristettyä kökköä sitä joutuikin maistamaan poikamiesvuosiensa varrella. Runsaan sinapin kera ne sai syödyksi, mutta makunautinnoiksi niitä tuskin on voinut väittää. Rasvainen makkara vei tehokkaasti näläntunteen, se oli pääasia.Väistämättömistä sinappitahroista rinnuksilla saattoi aamuisin arvuutella, missäpäin kaupunkia tuli nakkarilla käyneeksi.

Sotaväessä makkara tuli tutuksi rautaisannoksena. Sotaharjoituksiin mennessä, vaikka reppu muutenkin tuntui kovin painavalta, löysi sotilaskodista päivärahoilla ostettu grillimakkarapaketti tiensä mukaan korpien kätköihin sulassa sovussa kaasunaamarin kanssa repun pohjalla. Vaikka huolto olisi kuinka tökkinyt, ei se haitannut, kun sai harvoina lepohetkinä kamiinassa omalla kipinämikkovuorolla käristää omia eväitä. Muistanpa erään ruotukaverini (nykyisin muuten kansanedustaja!) jättäneen etäisyysmittarinkin, sen silloisen metrihalon mittaisen kapineen, jota harva osasi käyttää muuna kuin lyömäaseena, kasarmille kaappiinsa ja täyttäneen kotelon lenkkimakkaralla! Koko viikon pysyi telttakunta makkarassa eikä kukaan purnannut. Onneksi hän ei tarvinnut etäisyysmittariaan tuossa harjoituksessa, silloin olisi käry käynyt muutenkin kuin nuotiossa.

Joka syksyiset hirvijahdit ja muut metsästysretket ovat niinikään makkaran juhlaa. Loppusyksystä on grillimakkara jo alkanut tökkiä, kun viikonloppuisin on syönyt pelkästään nuotiolla käristettyä makkaraa. Onneksi nykyisin on niin laajat valikoimat eri tavoin maustettua makkaraa tarjolla, että ruokavalioon saa vaihtelua. Vihannespuolikin tulee hoidettua makkaraan lisättyjen valkosipulin, paprikan ja pippurin myötä. Texmex-makkarat ovat olennainen osa suomalaista sydän- ja verisuonitautien ehkäisyprojektia.

Kun vaimo on antaumuksellinen kasvissyöjä, anoppi terveysalan ammattilainen ja appiukkokin vannoo vain ja yksinomaan perinteisen HooKoon Sinisen nimeen, on AKS:n ulkopuolinen arkipäiväinen makkaraharrastukseni vääjäämättä vähentynyt. Ainoa joka perhepiirissä jaksaa kannustaa makkaransyöntiin, on Puppe, joka ilmaisee pyyteettömän ystävyytensä aina kun jääkaapin ovi vähänkin narahtaa. Tarkkaavaisesti vieressäni istuen, kuola suupielistä valuen ja syvälle silmiin katsoen hän on ottanut tavakseen vaatia jokaisesta syödystä makkarasta jämät, eikä tuo nelijalkainen kultainen noutaja-ystäväni ole osoittanut minkäänlaista kritiikkiä huonojenkaan makkaroiden suhteen.

Kotilääkärikin on välillä kehottanut vähentämään makkaran syöntiä. Muka kolesteroliarvoissani olisi vaikka muille jakaa. Luulen kuitenkin, että osa hänen näkemyksestään johtuu silkasta kateudesta muhkeaa makkaransyöjäolemustani kohtaan ja siitä, ettei hänen vaimonsa anna hänen itsensä syödä makkaraa lainkaan.

Niinhän se on; besserwissereitä aina piisaa, mutta makkaran syönti on olennainen osa suomalaista ruokakulttuuria, etenkin meillä keski-ikäisillä miehillä…

Tämän kuun kommentaattori
Mikko
Mikko Makkonen, AKS:n varsinaisia jäseniä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *